Onhan taas vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta.

Loppukesä ja syksy yllättivät pienen ihmisen ja niinpä blogin kirjoittelu jäi. Nyt (valitettavasti) elämä on taas tasaantunut ja päätin kaivaa blogin esille ja kirjoitella muutaman sanan.

Olen tässä viime viikkoina miettinyt sitä, että ikinä ei tiedä, millaisia kiertoteitä täytyy kulkea ja millaisia oppaita saa kohdata ennen kuin ymmärtää sen, mitä elämältään haluaa. Se on välillä raskasta, mutta myös lohdullista. Ei tässä elämässä mikään näytä tapahtuvan sattumalta.

Tämän syksyn aikana olen tajunnut sen, mitä haluan elämältäni ammatillisessa mielessä. Olen aina tiennyt sen, etten tule olemaan nykyisessä työssäni kovin montaa vuotta. Tällä hetkellä valmistaudunkin kevään pääsykokeisiin...tosin en paljasta vielä sitä, mihin tieni toivottavasti vie. Kyllähän tuo opiskelijaelämä tietenkin rahallisesti on aika haastavaa, mutta väitän, että se tuo aika paljon kaikkea positiivista mukanaan.

Elämä on täynnä polkuja. Joitain niistä poluista kuljetaan yhdessä ja joitakin tallustellaan ja ihmetellään yksin. Osa poluista on helppokulkuista kangasmaastoa kun taas osa kulkee läpi pimeän juurisen ikimetsän. Joillakin poluilla tapaa paljon vastaantulijoita ja joillakin poluilla kaikki kulkevat samaan suuntaan. Osa poluista on lyhyitä oikopolkuja ja jostakin muodostuu pitkä kiertotie. Yhteistä näille kaikille poluille on kuitenkin se, että jokainen niistä vie jonnekin uuteen ja ihmeelliseen.

Turvallista matkaa ystävät, yhdessä ja erikseen!