Loma tuli ja meni ja nyt ollaan taas totuttelemassa arkeen. Loma oli mieletön lepotauko arjen pyörityksestä, mutta kyllä oli mukavaa palata takaisinkin.

Olen miettinyt paljonkin erästä asiaa tässä viime aikoina. Nyt vain taitaa olla niin, etten siitä tänne kuitenkaan kirjoita. Hassua, miten joku asia mietityttää niin paljon kuin tämä ko. asia nyt minuakin mietityttää, mutta silti asialle ei oikein voi mitään tehdä, tai voi, mutta ei tee. Sitä vain tassuttelee eteenpäin. Voi pyhä yksinkertaisuus kun joskus voi olla hankalaa.

Täällä sataa lunta. Miksi tuo lumi ei voi pysyä koko talvea? Se taitaa olla liikaa vaadittu tässä vaiheessa maailman historiaa. Ei kai sille muuta voi. Jännää, miten esimerkiksi tuollainen säätila on niin yksinkertainen asia. Lunta joko sataa tai ei. Aurinko paistaa tai sitten ei. Se on joko tai. Kuinka moni muu asia elämässä on noin yksinkertaista ja helppoa. Ei kovinkaan moni.

Eilen kun seurasin töissä loman jälkeen lasten leikkiä ja havainnoin heidän sosiaalisia suhteitaan ja käyttäytymistä niissä, ymmärsin sen ikivanhan viidauden, että lapset osaavat olla niin rehellisiä. Jos heitä jokin asia toisessa ihastuttaa tai vihastuttaa niin he sanovat sen. Toista se on meidän "aikuisten" maailmassa. Kierrellään ja kaarrellaan. Tuona kyseisenä työpäivänä todistin myös tätä aikuisten sosiaalista kanssakäymistä. Selän takana puhumista. Huh huh. Meillä on kyllä paljon opittavaa lapsilta.

Eikä tuota tapahdu vain työpaikoilla. Liian vähän me aikuiset uskallamme toisillemme puhua niistä asioista, joita ei ole niin helppo ottaa puheeksi olivatpa ne negatiivisia tai positiivisia. Pitäis varmaan yrittää parantaa tapojaan tässä asiassa. Senhän pitäisi olla ihan yksinkertaista.