Mietin eilen erinäisten vastoinkäymisten jälkeen, että jos elämä olisi teatteria niin millaista se olisi. Aamulla päässäni pyöri Farssi.

Avataanpas käsitettä vähän:

"Farssi on komedia, jonka viihdyttävyys perustuu väärinkäsityksiin, salaisuuksiin, absurdeihin tilanteisiin, verbaaliin huumoriin ja nopeaan, loppua kohden kiihtyvään juoneen. Usein mukana on myös vähintään yksi takaa-ajokohtaus. Farssit päättyvät yleensä onnellisesti. Farssin tarkoitus on siis saada yleisö nauramaan ja hymyilemään."

Kuulostaako tutulta? Elämässä monilla saroilla törmää väärinkäsityksiin; työelämässä, ihmissuhteissa. Lyhyesti sanottuna missä tahansa paikassa tai tilanteessa, missä kaksi tai useampi ihminen kohtaa.

Kyllä, elämässä on myös salaisuuksia, jokaisella meistä. Varmasti jokainen on törmännyt myös absurdeihin tilanteisiin. Toiset enemmän, toiset vähemmän.

Mitenkäs tuo verbaali huumori? No se tietenkin riippuu ihmisestä itsestään, mutta kyllä allekirjoittaisin tuonkin.

Nopea loppua kohden kiihtyvä juoni? Se riippuu tietenkin siitä, millainen kenenkin loppu on, mutta jokainen voi varmasti allekirjoittaa sen, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika tuntuu kulkevan. Eli kyllä. Allekirjoitus tähänkin.

"Usein mukana on myös vähintään yksi takaa-ajokohtaus." Mitä näitä nyt on? Moni tuskin on ollut oikeassa takaa-ajossa (niin no me kaupunkilaiset kyllä olemme juosseet erinäisten kulkuvälineiden perässä), mutta laajemmassa mittakaavassa tämä voisi olla palavasti halutun työn perässä juoksemista, juoksevien asioiden hoitamista...ja tietenkin rakkauden perässä juoksemista. Se nostakoon kätensä ylös, joka voi sanoa, ettei ole IKINÄ juossut rakkauden perässä tai jopa ollut kiinniotettavana?

...Sitä minäkin. Rakkaus yhdistää aina. Niin, kaikki nuo edellämainitut farssia selittävät käsitteet voidaan tietenkin yhdistää rakkauteen. Niinpä niin. Aina sama laulu. On väärinkäsityksiä, salaisuuksia, absurdeja tilanteita, verbaalia huumoriakin voi sisältyä vuosisadan rakkaustarinoihin ja tottakai loppua kohden kiihtyvä juoni!

Lainaamani tekstikatkelman loppu on lohdullinen meille kaikille elämän teatterin näyttelijöille (älkääkä takertuko siihen yleensä-sanaan):

"Farssit päättyvät yleensä onnellisesti. Farssin tarkoitus on siis saada yleisö nauramaan ja hymyilemään."

Siihen kannattaa pyrkiä. Elämä tuntuu välillä todellakin farssilta, mutta toivoa sopii ja uskoa kannattaa, että lopulta tällekin farssille nauretaan ja keinutuolissa muistellaan hymyillen!

Loppuun haluan vielä lainata sivuaineeni opettajana toiminutta teatteritaiteen asiantuntijaa: "Moka on lahja, joka avaa uusia mahdollisuuksia!"