Kaikki alkoi siitä kun työmatkalla liukastuin ja kyynerpääni tavoitti ensimmäisenä jäisen asfaltin. Mahtoi sitä taksikuskia harmittaa, joka joutui odottamaan kun yritin päästä ylös maasta kipeän käteni kanssa. Hänellä taisi olla kiire kun ei ehtinyt ikkunaa avata ja kysyä, että miten kävi. Ehkä joku loukkaantunut odotti taksia, että pääsisi terveyskeskukseen... Anteeksi taksikuski, että viivästytin matkaasi.
.
No, jatkoin matkaa infernaalisen kivun saattelemana kohti bussipysäkkiä ja bussissa istuessani kipu yltyi kunnes kyyneleet alkoivat pelkästä kivusta vieriä pitkin poskia. Tässä kohtaahan ihmisen henkiinjäämisvietti nostaa päätään sen verran, että KIPUA EI NÄYTETÄ, APUA EI PYYDETÄ EIKÄ HEIKKOUTTA OSOITETA. Niinpä nousin jäädäkseni pois ja seuraava muistikuva onkin se, että makaan bussin penkillä jalat kattoa kohti.
Kipusokki.
En ole aiemmin pyörtynyt kivun takia. On aikamoinen ajatus, että elimistöni taistelee niin kovaa kipua vastaan, että taju lähtee.
Onneksi kaikilla ei ole niin kiire töitään tekemään kuin em. taksikuskilla (anteeksi nyt vielä kerran). Jotkut ihmiset täällä Helsingissäkin pysähtyvät vielä auttamaan. Niinpä minulle soitettiin ambulanssi ja pääsin turvallisesti Laaksoon röntgeniin.
Normaali keskiviikkoaamu. Törmäilyautoissa laitevika.
Olihan tässäkin taas muistutus siitä, että lopulta ihminen on kyllä aika pieni ja heikko otus. Eikä todellakaan ikinä tiedä, mitä tapahtuu. Tosin sen verran voi kyllä tietää, että minulle tapahtuu aina!
On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta
ja mörkö niin kuin vuori tuijottaa,
ja jäinen maa on täynnä kammotusta,
kun kuustakin pois värit putoaa.
Ja mörkö ällistyi ja juoksi pakoon yksi kaksi -
siis tuittu kyynelien läpi näki nyytin voittajaksi.
Ei pienen tuitun peloittelu ole vaikeaa,
ja lohduttelu, arvaathan, on vielä helpompaa.
- Tove Jansson -
ja mörkö niin kuin vuori tuijottaa,
ja jäinen maa on täynnä kammotusta,
kun kuustakin pois värit putoaa.
Ja mörkö ällistyi ja juoksi pakoon yksi kaksi -
siis tuittu kyynelien läpi näki nyytin voittajaksi.
Ei pienen tuitun peloittelu ole vaikeaa,
ja lohduttelu, arvaathan, on vielä helpompaa.
- Tove Jansson -
Kommentit