Ystävyys on sanana kokenut mielestäni inflaation. Sanasta on tullut korni ja sitä käytetään mielestäni liikaa. Hyvä esimerkki tästä on mm. kaikkien tietämä facebook, missä voin haalia siskon kummin kaiman sukulaisia ystävikseni ja sitten kertoa ystävilleni ylpeänä kuinka monta sataa ystävää minulla jo on (145 kpl). Kyllä on hienoa. 

On helppoa kirjoittaa blogin loppuun "Olette rakkaita", mutta miksi sitä on niin vaikea sanoa ääneen? Ehkä siksi, että se kuulostaa imelältä. Olen tavannut tällä viikolla ystäviäni ja tajunnut, että ihan liian harvoin sanon heille kuinka tärkeitä he minulle ovat. Ystävyys ei ole päivänselvää. On etuoikeus olla ystävä ja omistaa ystäviä. Vieläpä kun he ovat niin mainioita. Vaikka joihinkin ystäviin tulee pidettyä aika vähän yhteyttä niin silti heidän tärkeyttään ei mikään vähennä ja kun taas näemme, on kuin olisimme nähneet edellisenä päivänä. Toisia ystäviäni näen viikoittain ja silti heidän seurassa ei ikinä pitkästy.

Usein kuulee mietittävän sitä, mitä se ystävyys sitten on? Työssäni puhun asiasta lähes päivittäin. Jälleen lainaan ystävääni: "Ei me sulle naureta, me nauretaan sun kanssa." Sitä on ystävyys. Keräilyerissä on helmiä.

Samuel

Me and Samuel believe it we were
dreamers
Tried to change the world but I don't
know where we're gonna be some day
Maybe family, or we could be divas
I know were not perfect but friends are
friends anyway

- Claas P. Jambor -

Niinhän siinä kävi, että tästäkin tekstistä tuli vähän imelä, mutta tätä se välillä on.