Miksi elo tuntuu välillä niin puuduttavan yksitoikkoiselta. Kaikki on päällisin puolin kunnossa, mutta silti on sellainen olo, että jotain puuttuu. Jotain ratkaisevaa. Jotain, mikä antaa elämälle merkityksen.

Olen keskustellut monien ystävieni kanssa tästä aiheesta ja lähes aina päädymme siihen lopputulokseen, että ihmistä ei ole luotu olemaan yksin. Usein kuulee puhuttavan siitä, että "nauti nyt yksin olemisesta vielä kun olet nuori!", "sinkkuna olemisessa on niin paljon hyviä puolia!", "Kyllä sinä ehdit vielä löytää sen elämäsi miehen". Hmm..niin, onhan asia varmasti näin, mutta totuus vain on se, että nuoret aikuiset alkavat olla jo siinä iässä, että a) omasta mielestään ei ole enää niin nuori kun ympärillä olevat saavat lapsia ja menevät naimisiin, b) sinkkuna olemisen hyviin puoliin on jo tullut tutustuttua ihan tarpeeksi ja c) miksi ihmeessä sitä toista puoliskoaan ei voisi löytää jo nyt eikä kymmenen vuoden kuluttua.

Kuulin joskus tarinan eräästä nuoresta naisesta, joka oli pitkään ollut parisuhteessa. Parisuhde kariutui monen vuoden yhdessä olon jälkeen ja nainen oli ihan murtunut. Hän voivotteli tilannettaan ystävälleen, jolloin ystävä totesi hänelle, että hän ei voi tietää, mistä huonoista suhteista ja rikkovista tilanteista tuo parisuhde häntä suojeli. Kului jonkin aikaa ja nuori nainen löysi miehen, joka tahollaan oli hapuillut erilaisten asioiden kanssa, jotka hänen oli pitänyt selvittää ennen kuin kykeni suhteeseen kenenkään kanssa. Ja kyllä, he ovat nykyään naimisissa. Tai ainakin minulle on näin kerrottu.

Kaikella taitaa sittenkin olla aikansa.

                                                                      Aivan, olisi kiva tietää, milloin se aika on...

Niin, nyt te varmaan ajattelette, että kylläpä tuo nyt tilittää ja kaipaa parisuhdetta. Voitte te niinkin ajatella, mutta lähinnä tämä oli vain erään keskustelun pohjalta virinnyttä ajatusvirtaa.

Loppuun vähän Irinaa:


Selkä selkää vasten
Nyt mä sen vasta huomaan kuinka pelkään 
etten mä pysty tänne juurtumaan 
Myöntää en sulle osaa edelleenkään 
kaipaan liikaa jotain omaa 

Siksi toivon että tartut 
minuun kiinni kun sinuun nojaudun 
Silmät kii 

Selkä toisen selkää vasten 
tuntea voi toisenkin katseen 
Kaksin voimme nähdä kaiken 
mitä yksin ei nähdä voi 
Kukaan yksin ei nähdä voi 

Kannatko meistä liian suuren vastuun 
tiedän et sinuun liikaa turvaudun 
Kaiken oman jätin siksi kai nyt pelkään 
ettei täällä mun koti oo 

Siksi pyydän että voin luottaa 
nojautua kunnes silmät aukaisen 
Ja tuntuu 

Selkä toisen selkää vasten 
tuntea voi toisenkin katseen 
Kaksin voimme nähdä kaiken 
mitä yksin ei nähdä voi 

Selkä toisen selkää vasten 
Anna aikaa, ollaan kahden 
Kaikki täällä on vain sun 
minä liiaksi sulkeudun 
Omiin oloihini piiloudun